The Oliver & Oscar show….

On se kyllä jännää miten täysin uudet yksilöt hitsaantuvat yhteen muuten paitsi älyllisesti. (tästä meitä kyllä varoiteltiin) mutta niin kauan kun kyseessä on autonpesusienten sisältö tutkimus tai lehden jakaminen pienempiin juttu kokonaisuuksiin, niin antaa mennä vaan. välillä on kuitenkin hiukan jopa hymyilyttänyt kun omistajan sukka ei olekaan sidostesukka ja molemmille jää oma puolisko tai kun kundit on yrittäneet selvitellä että mitä rintsikoilla oikein tehdään tai muuta vastaavaa.

Me ollaan nykyään melkein bestikset ja me tehdään kaikki yhdessä (paitsi syyllinen on Oliverin mielestä aina Oscar, niin no kun tuo yllytti…)

niin se vaan on  että näin keväällä tuntee kirjoittajakin itsensä niin väsyneeksi kun ulkona on pimeää ja sataa vettä. jää blogikin päivittämättä helposti. mutta kun aurinko saa vuoron ja mieli tekee metsään niin ei omistajaa pidättele edes pari “pientä” koiraa vaan silloin läks.  ja eihän siinä mitään kaikkea kivaa voi metsässä tapahtua ja tehdä. eli autoon ja menoksi…

Viime viikon sunnuntaina näimme Oscarin ensimmäisen perhosen ja homma meni taas mutkikkaaksi kun sille piti yrittää selvittää mikä on sitruuna…

Liksäksi viime viikolla Oliver sai luvan ottaa kepin mukaan kun oltiin lähdössä takaisin mutta suuruudenhullu ystävämme oli hiukan eri mieltä kepin koosta kuin lauman muut jäsenet sillä seurauksella ettei ihan tätä saatukaan mukaan. (Ei mahtunut edes kuvaan kokonaan)

mutta palataan tähän taas aavistuksen märkään viikkoon ja siihen kuinka me kaikki odotimme että tuo kesäinen ystävämme aurinko antaa meille kauan kaipaamaamme valoa ja lämpöä ulkoilukeleihin asti,

Tässä mallia miten kovasti meillä odotellaan kelien parantumista, tai sitten kyseessä on Oliverin 12kk.  kuva (Oliver on se jolla ei ole paitaa..)

ja nyt sitä saatiinkin. suuntana siis taas tuo havuntuoksuinen osin vielä valkoiseen vaippaan verhottu tutkimaton erämaa nimeltä metsä. Oscar on ihan innoissaan kun pääsemme autoon ja Oliverkin tietää mitä on luvassa. Valitettavasti Oliverin metsälenkit isojen kaverien kanssa ovat hiukan jääneet viime aikoina mutta korjaantunee tuokin varmasti taas kohta puoliin.  Kun perille päästään on Oliver kuin sille olisi annettu viikon piristeet kymmenessä sekunnissa kun talutushihna irtoaa niin kuvaaja ei ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin voi saada sitä tähtäimeen kuin ihan vahingossa.

kuvaajan ennakointi ei taas ollut ihan kohdallaan mutta vauhtia kuvasta ei puutu.

Oscar aloittaa aina hiukan rauhallisemmin tuon etenemisen mutta sille kaikki nuo hajut ja muut on vielä niin uusia. Niihin toki täytyy suhtautua niin suurella kunnioituksella kuin tilanne vaatii. Ja mikäs kiire meillä on edetään hitaasti ja ihan rauhassa.

Meni minuutti jos toinenkin ja tilanne alkoi rauhoittua ja ei ollut nyt perhosta ihmeteltävänä. Sen sijaan ihmeteltiin näitä tuoksuja, mistä ne kaikki oikein tulee ja kuka ne tekee? eihän nekään voi ilmestyä tyhjästä eihän? Kuinka kummassa voi näin monta olla sekaisin samassa paikassa ja on tässä mennyt joku toinen koirakin kyllä joskus…

Vanha viidakon sanonta: Kun mustanaamio tulee on metsänkin paras rauhoittua….

Aina silloin tällöin onnistuu auriko ja koira olemaan samassa paikassa hetken yhdessä ja silloin siitä syntyy erittäin keväisiä kuvaterveisiä Tässä ensin Oliver :

ja ei ole pekkaa pahempi myöskään laumamme kuopus jo niin kokenut linssilude Oscarkaan:

taas meni tunti varsin vauhdikkaasti ja kuviakin tuli taas monta kymmentä niistä valitseminen on välillä aika turhauttavaa, sillä niin meillä kuin kaikilla muillakin kun aina on se maailman paras yksilö. tänään me nuuhkittiin, väännettiin tassua oksista, etsittiin isäntää kun se oli kiivennyt isolle kivelle eikä meinannut löytyä ja vaikka mitä kivaa. Jatkossa kuitenkin on pahempaa luvassa kun täytyy hiuka alkaa kouluttelemaan näitä muuten niin ihania yksilöitämme. Oliverilta kun hukkui hankeen lähes kaikki se mikä oli vielä muistissa. (no ei onneksi ihan kaikki, vaikka se selvästi on sisäistänyt että nyt voi venyttää rajoja pikkuisen )

Jos jotain positiivistä haluatte kulla niin meillä on kädet ja sormet huomattavasti vähemmän syötyjä kuin Oliverin kanssa vuosi sitten(aivan vahingoitta ei ole selvitty nytkään isännän töissä kuultiin mm. kommentti : mikä sun nenään ja leukaan on tullut ? ai niin teillä on se uusi koiran pentu, onks kivaa?). Sen sijaan Oscar on ihan uudella tavalla kiinnostunut kaikesta mitä voisi maistaa, monta sellaista asiaa jotka ei lainkaan kiinnostaneet Oliveria on saanut pienen pienet hampaanjälket kylkeensä. Onneksi metsästä ei oksat lopu ja niitä onkin kiva nakertaa niin pikku koiran,

kuin ehkä jossain määrin suuruudenhullun (kuten jo aiemmin totesin tässä oksa asiassa) isomman sankarinkin.

Älä kuule tuijota ollenkaan tää risu on varattu jo, tää on mun, senkin kameratollo….

Välillä on pakko hiukan avittaa armaita lauman jäseniä pääsemään tavoitteeseensa kuten nyt tässä kuvassa Oscar halusi olla jylhäkallion aito leijonakuningas

Ylväs, rauhallinen ja niin ylpeä…..

Kuten niin monasti aiemminkin välillä pitää ottaa rauhallisesti ja lepäillä hiukan enne kuin pakkaamme auton taas suuntana kotipiha ja ah niin rakas ruokakuppi. sillä välillä pitää pienten koirien syödä että ne jaksaa kasvaa isoiksi niin ettei ihan joka tuulenvire  heittele niitä tiensivuun, sillä leijan lennätys on ihan erirotuisten koirien omistajien harrastus.

Kotona taas ja kun vatsa on täytetty ja muutenkin rauhallista niin me ollaan taas niin parhaita kavereita…

tai sitten ….

ei olla ihan miltä sattuu tuntumaan just nyt…..

kiitos taas seurastanne ja palaamme astiaan kun lentoliikenne jatkuu..

(ai miten se blogiimme liittyy? no ei sitten mitenkään mutta sitä on kiva syyttää jos menee taas päivä kaksi ennen seuraavaa kirjoitusta) sen lisäksi on muotia olla muistamatta mm. kuka pilkkoi sen autonpesusienen, minä se en ainakkan ollut kuulin koko tapauksesta vasta kun se oli tapahtunut. kukaan, ja painotan ei kukaan lähettänyt minulle muistiota asiasta ennen eikä jälkeen 2007 vaaleja. enkä myöskään ole kenellekkään lobannut mitään emmekä ole pyytäneet ketään lobbaamaan meidän nimissämme. tai emme ainakaan muista…

Heippa

On kaunis keväinen päivä ja päätimme kruunata sen menemällä metsään. On se aika vuodesta kun kävelijät valtaavat hiihtäjien reviirin ja ei näy enää sivakoijia metsässä. Sen sijaan lunta on vielä ja kaksi koiraa…

Ja ennen kaikkea metsä, en voi oikein käsittääkkään kuinka tärkeää on päästä metsään aina aikaa ajoin. Oliver on todella kaivannut metsää koska arkemme on ollut hiukan molli voittoista kun uusin tulokkaamme ja Oliver vaativat hiukan yhteensovittamista ja valitettavasti Oliver on saanut hiukan jakaa omasta ulkoilustaan kun uusinta jäsentämme Osacaria ei voi viedä sillä tavalla lenkille kun haluaisi. Kuitenkin kuten tänään, Oliver tietää mitä tapahtuu kun “täkki” lähtee autoon ja saa vielä hihnan kaulaan, alkaa sellainen “kato mun häntä on helikopteri” show. Oscar sen sijaan vasta totuttelee autoilun saloihin, mutta alkaa selvästi päästä selville että on jotain kivaa luvassa kun sillä mennään. Kunnes koittaa eka eläinlääkäri keikka, onneksi se on nopeasti ohi, vain pikku piikki… Meillä on ruvettu kovasti kotiutuman, sen huomaa kun oscar on alkanut tutkimaan paikkoja todenteolla, ja ennustan että pahempaa on luvassa. Toki se teille blogin lukijoille tarkoittaa käänteistä, eli aivan varmasti saatte lukea kuinka “antoisaa” Oscar elämästämme tekee. Taitaa luonnekuvaus siltä osin pitää paikkaansa sillä utelias tämä kaveri on. Mutta takaisin metsään.

Oli metsä, oli koira, oli kaks, ja sitten tuo yks tipu…

Oliverille metsä tekee todella hyvää sillä meillä viikko on mennyt hiukan ankeissa merkeissä sillä Oliver on saanut tuta uuden velipuolen purukalustoa ja olemme liittyneet (valitettavasti) siihen porukkaan joka pääsee nauttimman (?) “hot spoteista”. Joten kaverin takamuksessa on muutama ajeltu kohta ja se on selvästi masentanut muuten niin iloista kaveriamme. Metsä muutti kuvion ja Oliver oli taas vanha itsensä kevätrinnalla lisättynä ja vauhtia oli niin ettei muut pysyneet perässä. Vaikea kuvitella ettei metsässä ollut ketään muita kun keli oli tuollainen. Tässä kuitenkin Oliver vauhdissa.

Ja vauhtia oli, taustalla Oscar kyselee että onko tää nyt se liito-orava?eiks ne asukkaan puussa?

Vaikka lenkillä ei ollut pituutta kuin varmaan kuin alle kilsa ehti oliver juosta jolkottaa varmaan viiden sellaisen edestä.Oscaria hiukan hidasti vielä tuo 15-20 senttiä lumi nimistä massaa joka haihtuu jo ihan silmissä. Oliverille tuo määrä ei kuitenkaan ole mikään ongelma selvästikään enää. ja se riemu jonka metsä Oliverille antaa on selvästi nähtävissä karvaohjuksemme vauhdissa ja ehkä jopa näissä kuvissa. Poissa on se tämän viikon apeus ja tilalla upeus ja nopeus.

Jopa korvat virtaviivaisesti sivuilla kun vauhti kasvaa riittävästi. Ja mitä isot edellä sitä pienet perässä vai mitense menikään. vaikka valtaosan matkasta tallustimme oikein nautittavan hitaasti niin välistä Osacarkin äityi oikein vauhdikkaaseen menoon myös.

Pikkukoiran lujaa ei silti ole niin lujaa kuin isolla koiralla. Tästä antaa oliver taas oman näytteensä. Iso kielipusu tulossa ja mitä vauhtia, taitaa olla ups-lähetys perillä missä tahansa maailmassa 24 tunnissa.

Tehty…. ja kuittaus tuohon…

Koko matkaa  ei kuitenkaan menty niin vauhdikkaasti, sillä välillä ihmeteltiin outoa lintua puussa. Siitä lähti vallan kummallinen älämölö,pikkulinnuista me ei veisata viis mutta tuo on jo ihan  syötävän kokoinenkin. Taukopaikalla nautimme koko lössi tuosta aurinko nimisestä ihmeestä ja mikäs meillä siinä köllötellessä hyvää seuraa ja lämpöä jne.

ja sitten siellä oli tää kanto. tässä on joku hyvä jälkimaku, hiukan tamminen ja tumma, kuin etelä rinteessä kasvanut villivatukka, ja hiukan suklainen, siis koiransuklainen.

välillä on hyvä muistuttaa tuota kamerahyypiötä että minä osaan vaania ja juuri kun sitä vähiten odotat tuo kamera on historiaa…

Vaikka matka olikin Oscarille kohtuu pitkä jaksoi kaverille urheasti kokomatkan tallustella omaan tahtiin(vaikka olimme varautuneet siihenkin että kyyti olisi ollut saatavissa). Lisäksi saimme matkaohjelman mukaisesti nähdä kulttuuri pläjäyksen. Näytelmästä kaksi vamppyyriä kerran, kohtaus näytä sä sun kulmahampaat niin mä näytän mun. Ei hätää kyllä metsään uhoa mahtuu vaikka enemmänkin. Hauska tilannekuva taas kuitenkin tämäkin…

Metsä, paikka koirille jotka kulkevat omia latujaan ( hei, mikä tuo latu oikein on?)

Ja ennen kuin pois päästiin niin Michael Karvanaama Schumacher ja viimeinen tsikaani ennen kuin ruutulippu heilahtaa tiukka oikee ja vitosta silmaan ja urku auki, ei tässä nyt ehdi kissaa sanoa, ja kuka edes haluaisi…

kaikki hyvin koirat lopussa ja koti kutsuu (tai siis ei silleen lopussa meillä on niitä vielä kaksi kuten tullessakin mutta puhki) (tai no ei silleen puhki kuin kumi, ihan yhtä täynnä ovat molemmat omaa egoaan kuin tullessakin , mutta väsyneitä.)

ja huomenna mennään uudelleen ulos jos keli on tuota luokkaa sillä se on loukkaus luontoäitiä kohtaan jos tuolla kelillä ei käy ulkona kuin pakosta. Oscar kiittää ja kuittaa, Oliver vähät välittää sillä se nukkuu…Kiitos ja palataan taas tällä samalla sekopää kanavallla johonkin omituiseen aikaan jossain omituisessa yhteydessä…. heippa…

nyt vaipuu pikku koirankin simmut kiinni ja on taas mistä unta nähdä, mitä tuokaan huominen tullessaan?

On kulunut tasan vuosi siitä kun oma karvaturrimme Oliver veti ensimmäisen kerran ilmaa keuhkoihin ja tunsi oikean maankamaran jalkojensa alla. Vaikka ei vielä nähnytkään mitään oli varmasti ihmeissään tuon suuren seikkailun alussa. Seikkailun joka jatkuu päivä päivältä täydentäen nuoren koiramme kokemuksta maailmasta ja sen ihmeellisyyksistä. On toki tapahtunut paljon ja outojakin asioita, mutta silti niin paljon on kokematta.

Oliver 1 vuotta ja matka jatkuu…

Aivan viimeisten viikkojen aikana olemme nähneet  sen minkälaisen perheen jäsenen olemme saaneet. Oliver on yllättänyt meidät, aivan kuten yllätimme hänet Oscar nimisellä yllätyksellä, ja se miten Oliver yllätti meidät on oikeastaan aika komeaa. Oliverille oli suuri järkytys kun putkahdimme pihalle uutukaisen perheenjäsenemme kanssa. Siitä asti olemme saaneet seurata ihan vierestä kuinka Oliverin ja Oscarin ystävyys tai veljeys (vaikkei veljiä varsinaisesti ollakaan) on kasvanut ja vahvistunut. Se saatta aiheutta meille vielä jotain pulmia kuten ulkoilu, kun toinen haluaa aina olla toisen mukana. Olemme jopa hiukan huolissaan katselleet kuinka Oliverin pinna kestää, kestää, ja  kestää kun pieni koiratulokkaamme yrittää alistaa ja pureskella Oliver ystäväämme. Antaako Oliver pennun alistaa itsensä? Kaiken tämän Oliver on (vielä) niellyt ja antaa jopa tarvittaessa maistaa omaa ruokaansa omasta kupistaan. Kertakaikkisen vahvat hermot kaverilla, kertaakaan ei ole alistettu pentua eikä annettu isomman oikeudella, vaan aina saa kiusata vähän lisää. Ja jos itse pistää peliä välillä poikki komentamalla pientä taukoa niin aina jompi kumpi kohta kiertää sohvan ja tökkii toista kunnes meno taas jatkuu (milloin tökkijä on Oliver ja milloin Oscar).

Tuosuuko täällä mun lahja vai kevättä ilmassa? ai mennään sisään miks?ai mun lahja mitä mä saan? poni olis kuulemma kiva tai sittten tuo älypeli tai…. hei tää on parasta …. mun synttärilahja mallia 2010 :

lahja ja täytekakku yhdessä tai erikseen luut pois ja kuppiin seurausella että noin kaksi minuuttia ja kylki on historiaa mutta koira tuo koira on niin onnellinen..

loppu on siis historiaa..

Oliver on selvinnyt vuodestaan oikein hyvin ja ansaitsee laumamme kunnioituksen. Se mikä ei ole niin ihanaa on ettei Oliver kunnioita aina kanssa ihmisiämme, tai meille käymään tulevia lapsia riittävästi, ja sen mitä olemme opettaneet sille vuodessa, se on unohtunut Oscarin tultua  reilussa viikossa, niin ulkona kuin sisälläkin (liekkö kyse enenevästä tarpeesta muka suojella oscaria?). Olemme kuitenkin luottavaisia että kun kevät tulee ja ulkoilu määrämme kasvaa radikaalista taas niin “pojat” vielä palaavat ruotuun molemmat.

Olemme syvästi kiitollisia Arjalle että on raaskinut kaksi niin upeaa otusta huomamme antaa. En oikein osaa sanoa miten Oliveria osaisi arvoon kuuluvalla tavalla muistaa mutta jotain keksin ihan varmasti. Tätä kirjoittaessa se on kuitenkin auki, mitä ja millaista. (kuten myös huominen hääpäivälahjakin armaalle vaimolleni) Jännitys siis tiivistyy. No ennen kuin juttu varustetaan kuvilla niin tuokin on jo selvinnyt (siis ei vaimoni tarvitse selvitä, eihän se juuri edes juo, vaan se mitä oliver saa). Luvassa siis vaiherikas ilta monessa mielessä.

Oscar haluaa myös tervehtiä teitä niin sinisillä silmillä…

Saatte siis nauttia lisä infosta myöhemmin tänän kun lisäämme kuvat ja senmiten sitten kävikään, jos aavistukseni osuvat oikeaan yritämme tänään uutta suomen ennätystä tai ainakin Oliverin ennätýstä…. kaivetaan siis sekuntti kellot esille ja palataan astialle.

1 vuosi ja matka jatkuu, kiitos Oliver näistä hetkistä kanssasi…♥♥♥

lopuksi vielä hymynaama

Mikä on tämä juttu tuon veden kanssa ja onko uimaaltaani jo mennyt pieneksi? ihan vaan jotta kunnioittaisimme perinteitä tässä on Oscar ja “uima-allas”

perjantai 02.04.2010 tähtihetki lokikirjassa. lähestymme Andromedan galaksia ja matka on jännittävässä vaiheessa. Tänään olin metsässä. Täällä tultiin siihen tulokseen että Oliver tarvitsee isompaa ympyrää ja pääse ulos metsään, ja koska minä haluan kanssa tehdä uusia juttuja niin pääsin hei mukaan( minulle toki otettiin kantovarusteet mukaan että jos vaikka en jaksakaan kävellä,pyh minä olen jo iso koira).Olipa jännää, vaikka Oliver menikin vähän omia polkujaan eikä juuri ajatellut että joku kinos voi olla minulle hiukan iso. No hällä väliä minä voin aina mennä omia polkujani. Minulla ja meillä oli hauska, koska olen tosi kova tutkimaan asioita ja tuolla metsässä oli kyllä hirveästi mitä tutkia.

Tötterö isolla vanilija pallolla kiitos….

Onneksi minulla on tuo iso yksilö joka kutsuu itseään joks kuks veikaksi ja se kertoo noita juttuja ja näyttää minne meidän (muka) pitää mennä. no olkoon sen aikaa kun minä oikeesti opin tuon hilpasun jalon taidon ja sitten hilpastaan niin että hippulat vinkuu, perässä pysyy jos on pysyäkseen.Toistaiseksi etenemme siis kahden yksilön hajajonossa.

Ja aina silloin tällöin on pakko sanoa että on minun vuoroni  kertoa minne mennään. Ja sitten mennäänkin erikoisen mielenkiintoisia reittejä. Tule Oliver tänne mä näytän sulle yhden jutun.

Tässä on tää kissa juttu ja koska tarina kertoo että kissoilla muka olis joku yhdeksän henkeä niin minä olen jo repinyt tästä kaksi joten enää seitsemän niin  tämä kissa on historiaa. Onko nää aina näin hiljaa nää kissat kun niistä tehdään muhennosta? ja minä kun luulin niitä jotenkin sitkeiksi. ainakin siellä pentulaatikolla ne väitti niin olevansa jotenkin parempia. Taisi mennä uhoamisen piikkiin en nimittäin juuri ole kuullut kissoista jotka olisivat lenkillä repineet koiria hengiltä. Jostain susista kyllä mutta niitä ei ole täällä, eikä niitä kenguruita ei kun tiikereitä piti sanomani, nekin asuu jossain kaukana. Ja parempi onkin niin sillä silppuaisin kyllä nekin (sillä minulla on iso ja hurja ego, ja hirveä uho myös)

Kuvan kissalla enää seitsemän henkeä repimättä…

Seuraavaksi me voitaisiin leikkiä vaikka piilosta. Koska minä olen pienempi saan etsiä sinut ensin.Mene piiloon ,lasken ykskytyhteen ja tuun etsimään. yksi, kaksi kolme, hei en osaa laskea enempää …tullaan,tullaan… Hitsi minne se oliver menikään piiloon hei näyttäkää mulle, ai ette auta, miten niin minä olen kuule tosi pieni koira minua kuuluu auttaa tai mä murisen sulle. Hei nyt mä huomasinkin tuossa kuusessa on aivan liikaa karvoja, hei Oliver minä huomasin sinut tuu pois. joo näin siellä puuntakana..

Joo myönnetään oli hyvä piilo mutta enkö olekin tosi hyvä tässä? nyt on mun vuoro. ok . saa tulla. no hei epäreiluuu olisit edes yrittänyt olla löytämättä, helppoo sun on kun olet noin korkee,

näät heti tännne hankeen että täällä mä olen.

No mee nyt sitten piiloon taas niin minä etsin, yksi kaksi, kolme …tullaan.  Ha haa minä näen sut ja jeesus näkee kanssa, ai kuka jeesus, no se on meidän Doobermanni (aprillia syö silliä juo kura(nam) vettä päälle).Vai oliko muka teidän mielestänne hyvä piilo? minusta ainakin Oliverin suoritus on nyt hiukan vajaa (noin kakskyt senttiä lunta vajaa). Ei taida kaveri tietää että lumi sulaa todella kovaa vauhtia.

Kuvan nähtyään Oliverkin tietää mikä mättää tässä piilossa.

Koska olen vielä kuulema niin nuori ja pieni niin sitten pitikin lähteä poispäin metsäreissulta. Oli kyllä huikea kokemus ja tahdon sinne ehdottomasti uudelleenkin.näin reipas olin kuitenkin vielä matkalla autollekin kävelin ihan itse ja haistelin jotain  ruohon tuoksua.

Ja jotta totuus ei unohtuisi niin kuvattiin myös Oliveria mutta sillä olikin sitten niin paljon enemmän vauhtia että meinasi kuvaajakin pyllähtää perseelleen.

Oletimme että poikkeava rutiini olisi antanut meille hetken rauhan kun “pariskunta” olisi nukkunut reissun jälkeen tunnin kaksi.(oletimme väärin) Belunan kennelin alkuperäispakkauksessa tulevat paristot ovat kuitenkin aivan käsittämättömän kestävät.Ja tätäkin kirjoittaessa meno sen kun jatkuu.. no mitäs läksimme, noistahan on seuraa toisilleen (mutta jus nyt tuntuu että olemme siirtyneet ojasta (ei allikkoon vaan ) avomerelle.) Älkää käsittäkö väärin ihan loistavia yksilöitä mutta toisinaan niistä voisi virta loppua hetkeksi. kiitos taas seurastanne, kirjuri menee nyt lepäämään… Hyvää pääsiäisen jatkoa

Hei mä olen Oliver iso karvainen Leonbergi ja teen siinä sivussa vähän puruluun hommia.

eli kyytiä on saatu… Kerrankin ei Oliverilta lopu leikkiaika siihen että tulee tunnit täyteen tai lähtee kaveri pois. Ja meno on sen mukaista, milloin mennään ympäri olohuonetta ja milloin keittiötä, miklloin ollaan kalpeesti hiljaa ja milloin juodaan hilpeesti kalj… tai no . Ei voi käsittää kuinka nämä ystävämmme jaksavat, rupeaa näkemään omistajista (ja tummista silmänympäryksistä, p.s ei ole meikattu) että vauhti on kovaa ja sitä riittää. Ensinnäkin Oliver on pentu ,pentu jossa on liian pitkäkestoiset duracelit sisällä. Ja toiseksi en tiedä missä on luonnetestaaja ollut kun Oscaria on tutkittu ei tuossa ole mitään rauhallista ja tyyntä vaan meno on sellaista ettei siihen auta edes 800kg. (oikeesti kilogramman) burana. On siinä kaverissa luonnetta ja tahtoa toinen yrittää nyt jo epätoivoisesti saada otetta pennusta ja päästä sen yläpuolelle hierarkiassa mutta ei anna, ei todellakaan Oscar alistu. ei ole harmainta haisuakaan siitä että pitäisi olla huonompi kuin Oliver, se saa jopa hupaisia muotoja kun oliver saa tarpeekseen noista pienen koiran “naskaleista” ja haluaa levätä hiukan välillä niin ei, pieni pentu painaa päälle ja nyhtää karvoista ja näykki sekä puree ja jos ei toimi niin se vaikka koittaa nylkyttää oliverin korvaa (ja se on muuten oikeasti todella huvittavan näköistä). Oliver ei juuri ole “yhtynyt minkään kanssa mutta uusi tulokkaamme onkin sitten ilmeisesti eripervo. Huh huh mitähän tästä sekopää laumastamme enää puuttuu…

Kuitenkin kaiken kaikkiaan meillä menee mukavasti. Opettelemme urakalla Oscarin kanssa tapoja ja sisäsiiteyttä. Oliver on rauhoittunut hieman huomattuaan kuinka uusin tulokkaamme ei poistukaan kuvioista. Paperia kuluu massiivisia määriä meillä kun on uusi pissmachine nimeltä Oscar, välillä menee hyvin ja pitkään mutta sitten meidät palautetaan pinnalle tekemällä kolmet pissat kymmeneen minuuttiin (kun leikkii ei ehdi vessaan, lapsiperheet tietää). Hienoa nähdä kuinka meidän “herrapari” hitsautuu yhteen (joskus öisin jopa puoli kahteen ) ja vaatimaton on veikkaus että heistä tulee aivan varmasti todellinen kaksikko, onko se kauhu vai muu se jää nähtäväksi.

Ehkä kaikkein söpöin kuva Oscarista tähänmennessä…

Oletimme aluksi että Oliver olisi näyttänyt kaapin paikan kovinkin nopeaan tahtiin tulokkaalle mutta todellisuus on tarua ihmeellisempi sillä en ole vielä kertaakaan nähnyt pikkukaverin alistuvan oliverille, enneminkin Oscar yrittää alistaa Oliveria nylkyttämällä ja muuten mutta toinen ei ole huomaavinaankaan moista. Todella hyvät hermot oliverilla (täytyykin lukea mitää Oliverin luonteesta sanottiin luonne testauksessa). Muuten menee ihan kuin ihmis lapsilla samalelu paras lelu ja mun sun luu on aina parempi kuin minun. Tasapainottelu myös sen suhteen että molemmat saavat yhtäpaljon huomiota on myös muuttunut haastelliseksi sillä jos toista paijaa niin eikö siinä ole kohta joku välissä myös.

Osacar on ottanut todella ison roolin itselleen kun haluaa rökittää Oliveria aina tilaisuuden tullen.on siinä pieneksi koiraksi pokkaa ainakin. Ei sillä, meillähänh on muutenkin jääräpäitä koko kämppä pullollaan joten siitä parempi soppa mitä enemmän hämmentäjiä tai jotain siihen suuntaan. Ans kattoo nyt mihin suuntaan Oscarin luone oikeesti muotoutuu kun siitä rauhallisesta ja kohteliaasta ainakin Oliver varmasti on ihan samaa mieltä. (?) tutkii joo, kaikki nekin paikat ja asiat jotka eivät koskaan kiinnostaneet oliveriaovat nyt teho syynissä ja mitähän vielä luvassa onkaan kun oikeesti kotiudutaan tänne uuteen osoitteeseen. nyt taidetaan vielä mennä ihan tassu tuntumalla. Tänään minä (Oscar) olen tutkinut kovasti uutta kotiani ja löytänyt taas ihan kamalasti uusia juttuja. on kenkiä ja on purkkeja ja laatikoita. Ehdin jopa todistaa sen asian  ettei korkeammalla ole aina parempi. Meidän juomakuppimme siirretttin ylemmäs kun kuulemma lattialla kastelemme kaikken(otimme vaan oppia eräästä netti blogissa olleesta leonbergipennuista kertovasta jutusta jossa laitettiin eteinen purjehduskuntoon) kuitenkin kaksilitraa vettä ylempää tiputettuna onkin oikeastaan paljon parempi lammikko. Kiitos vinkistä belunan sisarukset. muuten toivotamme teille kaikille myös niin  maan railakasta pääsiäistä….

Etsi kuvasta pajunkissa…. hyvää pääsiäistä…

Oliver on hukassa sanokaa minun sanoneen. On itsekin niin pentu vielä ettei ymmärrä kuinka paljon isompi on kuin uusi toverinsa Oscar. Jolle kaikki on uutta ja ihmeellistä,uusi koti, lähes uudet ja sitten tuo jättimäinen Oliver josta ei noi patterit lopu millään.

Veljellistä rakkautta iso tassuhali uudelle ystävälle, jonka…

pinna voi kuitenkin kärvähtää ja silloin on kauhua isonkin koiran kasvoilla…(oli pakko laittaa tämä kuva kun tässä on jotain koomista ja aitoja ilmeitä)

Rankkaa, äärimmäisen rankkaa sen voin sanoa kun joutuu vähän toisella silmaäällä kokoajan vahtimaan kaveruksia ettei tule liian rajua tuosta leikistä. Tai mistä hitsin pimpulasta me tiedämme kun meno on liian rajua?kyllä kai ne keskenään sen verran kommunikoivat ettei penulla ole hätää…Outo tilanne myös meille hei missä se käsikirja taas on?

On mulla oikein omaakin aikaa aina jossain välissä ja hyvä niin sillä moinen ahdistelu on varmasti rankkaa…

No onneksi ei tunnu niin hirveen kauheelle eikä kaduta yhtään vaikka muuta ei voi todeta kuin että mitäs läksit. Muuten on kaikki hyvin ja Oscar on ottanut meihin hyvän kontaktin. Homman vaikeus on nyt juuri tasapainottaa sitä kuinka paljon huomiota kumpikin saa sillä kun pikkuväki antaa (tietysti) jakamattoman huomionsa uudelle pennulle, on meillä isommilla suuri vastuu siitä että Oliver ei vaan koe itseään mitenkään huonommaksi. (mikä on osoittautunut odotettua hankalammaksi kun oliver on niin yli innokas että välillä joutuu menemään väliin vaikkei haluaisikaan)

Aika ajoin veto loppuu onneksi molemmilta…

Uskomme vakaasti että tämä heidän yhteinen “työhaastattelu” onneksi tulevaisuudessa lujitta heidän ystävyyttään ja sijoittaa heidät oikeisiin lokosiin tässä laumassa. Kummallakaan ei ole palanut proppu vielä kunnolla mutta vauhdikasta on ollut jopa siinä määrin etä itsestäkin tuntuu että blogikin junnaa nyt tässä yhdessä asiassa. toisaalta ensi viikolla on varmaan paljon muuta sanottavaa. Nyt kun ollaan sateen takia jumissa sisällä niiin kenelläkään ei lopopulta ole kivaa, on jalkoja neljä tai kaksi. Oli trulli tai ihminen( virvon varvon…) Kaikista meistä kuitenkin huokuu se kuinka innoissamme kaikesta huolimatta olemme tuosta uudesta karvakuonostamme, vanhaa unohtamatta. Ja ainahan meillä on noita kahtalon tovereita tuosta Arja “tädin poikueesta kun hirveän moni meni kotiiin jossa oli jo ennestään eläimiä (enkä nyt tarkoita mitään gerbiiilejä)

Kiitämme ja kuittaamme taas hetkeksisillä meillä on jano…palataan taas kuin kevät ripuli, juuri kuin sitä vähiten odotat…

Kuten lupasimme niin matka on tehty kauas maapallon toiselle puolelle,  kuten muuan formula kommentaattori aikoinaan asian ilmoitti. Vähintään yhtä jännittävä päivä kuin niissä formula kisoissa paikanpäällä. Meidän formulassamme vain on karvat , kuten jo paikan päällä olleessa huoltoryhmän ajokissakin (nimeltään Oliver). Meillä on nyt tietysti hirveän jännittävää itsellämmekin mutta koska lupasimme niin yritän vähän ehtiä päivittämään blogiakin.

Oscarin ensi askeleet Vantaalla, huteraa mutta niin lumista.

Lisäksi kun on niin monta muuta juttua tälle illalle. Arjaa täytyy ehdottomasti muistaa postilla, siellä päässä kun varmasti odotellaan viimeisimpiä tietoja ja tilanne katsausta. vaikkakin sinne vielä käydessämme jäi pentuja vielä niin uskon että varmaan taas on ollut yksi rankimmista viikonlopuista pitkään aikaan ja usean päivän ajan vielä luetaan posteja niin kostein silmin. Kahdeksan viikkoa, 11 pentua ja 24 /7 , siinä jos missä ehtii luoda tunnnesiteitä jotka todella kestävät läpi molempien elämän.  Anna Arja anteeksi ei tahallaan… Mutta meistä riippumattomista syistä olen taas aivan varma että joskus, kun sitä vähiten odotat, blogimme saa sinut nauramaan (ehkä jopa vähän vahingon iloisesti) sille mitä pieni tai pienet koiramme ovat taas saaneet aikaiseksi. sitä odotellessa tässä uusin jäsenemme Oscar ja  ja Oliver tietysti  myös tausta”piruna” se kun on niin ihmeissään että melkein hymyilyttää

Oscar: Miksi tuo haistelee mun persausta? kohta mä näytän sille.    Oliver: onks tää joku lelu? Miks tää ei leiki mun kaa?

Oliver kastaja iski veden juonnin jälkeen ja nyt meillä on märkä mirri, ei kun koira….

Tällainen luukku tää nyt sitten on ja kyllä täällä pärjää kun oikein yrittää…

mut nyt tauko ja tarina jatkuu kun kerkeämme….nyt me jäämme kotiutumaan hetken rauhassa ja palaamme myöhemmin…

Kello on mitä varhaisimpia aamutunteja ja meillä on täysi hälinä päällä, Oliver saa aamukierroksen ulkona ja autoa pakataan täyteen puoliväsyneitä ihmisiä ja täysin onnellisia yksilöitä. Oliverin anova katse kysyy ettenkö taaskaan pääse mukaan? Minne te oikein olette menossa ja koska tulette takaisin….hei kuuletteko te minua?

Oli synkkä ja syksyinen yö, tai sitten kostea ja sumuinen kevätaamu…

Ei auta mentävä on ja lupaamme että tästä on sinullekin jotain iloa , vaikka niin mielellämme olisimme menneetkin kanssasi mutta kun… Ja aivan varmasti Arjakin olisi tavannut  mielellään sinut oi metsiemme karvainen nuohooja. No ehkä suuntaamme jossain kohtaa koira retkelle Turun suuntaan muuten jotta Saamme nähdä kasvattajasi kasvoilta muutakin kuin sen surun jota osaamme tänään odottaa. Anteeksi Arja emme tee tätä tahallaan mutta kun … Ja ai niin pidämme sinut kuitenkin niin hyvin tilanteen tasalla kuten teimme Oliverinkin kanssa…(ekat kuvat luvassa illalla jne.) Nyt täytyy nappuloiden sijasat painaa kaasupoljinta joten palaamme varmastikin myöhemmin tänään blogimme ja ennustan ja tunnustan että Oscaria luvassa Oliveria unohtamatta. Luvassa siis unohtumattomia hetkiä myöhemmin tänään. mutta nyt moottoritie on kuuma…..

Jännitys tiivistyy ja mahaa kipristelee, mikä meitä oikeiin odottaakaan…

Siivekäs sankari nimeltään Oscar ja viimeiset piha pissit tällä haavaa liedossa…..

Pilvelle vielä kerran kyytiä, tai no kuhan leikitään… ja sitten

Ja näin haikeaa on kun saattaa poikansa suuren maailmaan , ja vielä viime hetken vinkit….

Ja näin saa yksi luku lopun ja toinen alkaa. toivottavasti kaikki ne osalliset selviävät ilman suuria sydänsuruja.

Muistakaa kun on mieli maassa ja kaikki kaatuu niskaan niin yksi Fazerin sininen piristää kummasti….

Nyt alkaa seikkailu joka kantaa nimeä Oscarin matka kohti ääretöntä ja sen yli.

Kohta on homma taas niin selkee… Saapuu tuo mies niin tummissa (karvoisssa) kohti uusia seikkailuja tietämättä vielä minkälaisen avaruuslaivankapteenin virkaa pääseekään hoitamaan. Vaan eipä tiedä meillä aina muutkaan minkä viran saa milloinkin. Sekavaa on kuin Bangkokin torilla sulkemisaikaan. Onhan se hienoa ja tekisi mieli välillä kiljua (ei aina onnesta) seitsenpäinen laumamme saa siis uuden liikuttavan söötin karvapalleron hoidettavakseen (kahdeksas jäsen ,jippiiiiii) juuri edellisen sankarime syntymäpäivän kynnyksellä (onnea vaan Oliver) , ja veikkaampa että hän on se jolle eniten (harmia?) iloa on tuosta uudesta tulokkaasta pitkän päälle. Olemme saanet tutustua myös siihen jo muinaisten Inkojen tuntemaan tosiasiaan että jos pääsee tylsistymään niin varmaa on että kohta meno on sen mukaista. Olemme kuluneen vuoden aikana saaneet nautia niin ilon kuin surunkin “kyyneliä”  nähtyämmme niin best kuin worst not in show tuloksia kaikkialla kotonammekin. Koemme kuitenkin olevamme etuoikeutettuja saatuamme nauttia niin uusista kotimaisista Csi jaksoista kuin ah niin mukavista metsälenkeistäkin (toivottavasti tuo lumi lähtee ja pian) Oliver kuitenkin on tavoittanut meidät tavalla jolla vain Leonbergi pystyy. Nyt tiedämme olleemme vajaita aikaisemmin ilman tuota niin mukavaa polkujyrää joka jyrää meitin muuallakin kuin polulla. Olemme myös oppineet mitä tarkoittaa ISO koira, toki olemme myös kasvaneet vastuuseemme siitä että meillä on iso koira eikä joka vastaan tulijalla.

Jos jotain haluaa summata mikä meitä on työllistänyt Oliverin kanssa vuoden mittaan on se että oliverissa on selvästi hiukan kamelia. Ai miten niin, kamelia? no katsokaas kun joskus oli sillä kamelilla sallainnen mainos jossa sanottiin että miehille jotka kulkevat ihan omia polkujaaan (olisko ollut kenkämainos alunperin) . Ja jos joku ,niin Oliver haluaa kulkea omia polkujaan. ja vielä parempaa jos ei ole vielä edes sitä polkua. Voi sitä ötököiden määrää joka on puskien läpi vedettynä tullut putsattua hampaiden välistä (kiitti Oliver, biologia olikin lähellä sydäntä koulussa).

Hei oks joku nähnyt mun kyttyrää?

ja sitten taktiikka muuttuu nyt myös ihmisten suhteen. Oliver on sosiaalistettu kuten Neuvostoliitto, aivan kamalasti mutta ihan vääristä paikoista. Eli lyhykäisyydessään, pentuleikkikoulun kanssa olemme tehneet tuttavuutta kaikkien halukkaiden koirien kanssa (niin ettei nyt pääse kadulla mihinkään jos tulee muita koiria vastaan) täytyy leikkiä ja haistella. Kummastus on ollut silloin hirveä kun joskus on tullut vastaan noita kollegoita neljällä raajalla joiden kanssa ei ole voinut tai saanut nuuskutella. (kaikki eivät siis ole niin sosiaalisia tai kilttejä). Ihmisten kanssa, kun olemme kolunneet omalla perheellä pitkin metsiä etelä-Suomessa, ei taas ole ollut sellaista kontaktia joten aluksi Oliver kyllä vahti kotiamme kun ekaluokkalaisellemme tuli kavereita kylään saatettiin jopa uhitella vähän ja pääsimme varmasti niin monen koululaisen äidin mustallelistalle kun meillä on se kamelin kokoinen iso koira joka yrittää näykkiä. Onneksi olemme päässeet tästä jo pitkälle mutta joskus joutuu vielä olemaan hiukan varovainen.

Se mitä vuosi on antanut , on niin paljon enemmän kuin mitä blogistamme voi lukea (menihän toki liki puolivuotta ennen kuin keksin edes pitää teitä ajan tasalla. Mutta kailla täytyy olla nykyään oma blogi jopa vertaansa vailla olevalla citykoiralla) Käteen ei ole jäänyt vetäjälle luuta (sillä Oliver on syönyt nekin kaikki)vaan sellaisia hauskoja (?) juttuja kuin että, Leonbergeille vesi on kaikki kaikessa, Mikään ei ole niin minähenkinen kuin Leonbergi (mä näin tän ekana tää on mun pihvi eikä sun lautasen saat pitää) ja siiten tämä viidakon vanha sanonta kun Leonbergi seisahtuu polulle silloin ei mustanaamio etene (eikä näin ollen muukaan perhe, sama vaika pidetään se piknik tässä). On keskusteltu erillaisista uravalinnoista aina poliitikosta, automaattipesukoneen kuljettajaan kuitenkaan mitään ei ole lyöty lukkoon kun palkkaneuvottelut karahtavat aina siihen kun pitää saada puolet enemmän liksaa kun kerran asiaa toimittavia jalkojakin on tuplat.

Itse minä (Oliver ) olen oppinut niin paljon tästä lakeilija laumasta, puhun lakeilijoista sillä ne minulle on ne rajat ja säännöt antaneet. olen mukisematta niellyt kaikki ne (tähän asti), eihän tuo ole ollut homma eikä mikään tähän mennessä näin fiksulle koiralle. fiksusta taas ei aina voi puhua noissa kaksilahkeisten kanssa tekemisissä olevissa jutuissa. Mutta niistä olettekin jo saaneet lukea blogissani. Kerron teille lähitulevaisuudessa paljon lisää kaveristani Oscarista kun vaan aika antaa myöten …..

Tällä kuva tehtävällä on nimi. etsikää Oscar kuvasta…

Ratkaisu: Oscar ei ole tuossa kuvassa, tai sitten on muttei anna itsestään mitään merkkiä josta voisimme hänet tunnistaa. mutta seuraavasta kuvasta Oscar löytyyja kuinka ollakaan ennustan ja tunnustan tassu kupissa. ja aivan epäilemättä pahempaa on luvassa…

Saatta olla että kuuluu perästä kaikenlaista kuten olikin “isoveljen” pentuajan kanssa. Olette jääneet niin paitsi sitä kun kuonoa on työnnetty sellaisiin paikkoihin joissa parhaimmillaan on puolet huoneen kalusteista siirretty jotta ystävämme on saanut apua ahdinkoonsa ( ja tietysti keskellä yötä, kuinkas muutenkaan). Emme tiedä olemmeko varustettuja niin kierolla huumorintajulla vai auttaako meitä henkisellä tasolla jakaa nämä asiat tuntemattomien kanssa. Kuitenkin toivommme että viiihdytte uusien ja vanhojen seikkailujen parissa jatkossakin. Kaikki tällä samalla kanavalla samaan karvaiseen aikaan. Sensuroimattomana ja tapahtumat juuri sellaisina kuin ne ovat tapahtuneet . Kunhan ensin olemme itse selvinneet naurusta tai itkusta (ehkä aika ajoin jopa molemmista) ja mikä parasta nyt näitä sisäisiä ” maanjäristyksiä” kaksi. Kuinka siistiä tästä siis on tulossakaan ……..    

Kiitos taas kaikille ja palataan, sillä mm. 27.03.2010 on meile uusi ja ihmeellinen päivä… Terveisin Oliver the grand old man…